Sijainti: Iitti
Status:
hylätty
Kuvattu:
marraskuu 2010

Marraskuussa (2010) ”Helenan” ja ”Jardaanin” (nimet saatettu muuttaa, tahi sitten ei…) mökillä vieraillessani oli oheistoimintona  tietenkin pakko ottaa kamera kainaloon – eli auton etupenkille – ja laittaa paras UE-tunnelmanluoja, Juha ”Watt” Vainio, CD-soittimeen ja lähteä kruisailemaan paikallisia hoodeja UE-löydösten toivossa. Yksi paikka oli jo valmiiksi kiikarissa, mutta se osoittautuikin ränsistyneestä ulkomuodosta huolimatta edelleen käytössä olleeksi. No, vähän vielä kun jatkoin kepulaisen perinnemaiseman ihmettelyä ja annoin Junnu Vainion laulaa, bongasin pyytämättä ja yllätyksenä tällaisen lupaavalta näyttävän autiotalon. Lähempi tutustuminen osoitti talon kuitenkin yllätyksettömäksi ja suoraan sanottuna tylsäksi kohteeksi. Paikka ei tarjonnut mitään oikeasti mielenkiintoista. Muuta kuin ehkä ohikulkumatkalla olevan koiraa ulkoiluttavan rouvan kertomuksen talon historiasta.

Talon toinen pääty on palvellut kauppana joskus -60-70-luvulla. Sittemin kauppa lakkautettiin – luonnollisesti – ja talo jäi pelkästään asuinkäyttöön. Ja sekin käyttöaste väheni koko ajan. Viimeiset ajat talossa asui kuulemma melko boheeminoloinen erakko, joka sittemmin vaihtoi hiippakuntaa ja sen jälkeen talo jäi kokonaan tyhjilleen. Kuvaushetkellä talo on ollut tyhjillään noin 5 vuotta.

Autiotalo, Iitti -  yleisnäkymä

Synkkä puutarha, synkkä talo, synkkä päivä, synkkä tunnelma.

Autiotalo, Iitti - huussi, puucee

Ulkoistettu ja ilmastoitu saniteettiosasto pihan perällä.

Autiotalo, Iitti - säilyketölkit tunkiolla

Autiotalo, Iitti - säilyketölkit tunkiolla

Autiotalo, Iitti - säilyketölkit tunkiolla - Fiat 127 romu pusikossa

Talon takana kökötti suhteellisen hyväkuntoinen Fiat 127. Huippuauto, nimim. "kokemusta on".

Autiotalo, Iitti - avoimet ovet

Ovi kutsuvasti auki - "tervetuloa".

Autiotalo, Iitti - veranta ja kutsuva seurustelutuoliryhmä

Tämä verannan pöytä-tuoli-ryhmä suorataan kutsuu sivistyneeseen seurusteluun.

Autiotalo, Iitti - tupakeittiö ja kaaoksenomainen sekasotku

Tämä kohde ei ole säilynyt aivan koskemattomana.

Autiotalo, Iitti - vesipullot keittiössä

Keittiössä oli mielenkiintoinen varasto lähdevesipulloja. Mihinkähän tällä on varauduttu?

Autiotalo, Iitti - ericsson valintalevy seinä puhelin

Keittiössä oli perusklassikko, Ericsson-seinäpuhelin, mallia valintalevy.

Autiotalo, Iitti - seinä rapistuu ja lahoaa

Seinä rapistuu ja lahoaa. Vuotava katto ja seinät sekä "liian tehokas ilmanvaihto" ovat myrkkyä rakenteille.

Autiotalo, Iitti - näkymä tielle

Laiskan urban exploraattorin unelma: kohde heti tien vieressä 😀