Sijainti: Helsinki, Laajasalo
Status: hylätty – kahta mökkiä lukuunottamatta
Kuvattu: kesäkuu & lokakuu 2010

Kruunuvuori – hylätty huvila-alue. Paikka jota on mahdoton kuvailla…

Kruunuvuori on – realistisilla ylisanoilla kuvattuna – maaginen ja mystinen, lähes kokonaan hylätty huvila-alue Itä-Helsingissä, Laajasalossa. Paria edelleen käytössä olevaa huvilaa lukuunottamatta koko alue on ränsistynyt, lahonnut ja ruohottunut jo vuosikymmeniä täysin luonnon armoilla.

Kruunuvuoren huvilayhdyskunta alkoi rakentua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Kruunuvuori ja Laajasalo (kuten koko itäinen Helsinki) oli vielä täysin maaseutua. Upea ranta-alue jylhine rantakallioineen ja suojaisine poukamineen teki Kruunuvuoresta otollisen paratiisin vain muutaman kilometrin venematkan päässä kaupungista. Kruunuvuoren varsinainen kukoistuskausi alkoi 1900-luvun alkupuolella, muuan saksalaisen liikemiehen Albert Goldbeck-Löwen (mm. Algol-konsernin perustaja) ostaessa alueen itselleen. Kruunuvuori rakentui ja kehittyi edelleen ja koki kukkeimman kukoistuskautensa 1920-luvulta 1960-luvulle. Alunperin Kruunuvuoren huvilat olivat vain eliitin kesäpaikkoja, mutta myöhemmin Kruunuvuori keskiluokkaistui ja “jopa” työläistyi.

Toisen maailmansodan päätteeksi huvila-alue siirtyi rauhansopimuksen johdosta saksalaisilta Neuvostoliiton hallintaan. Suomen Kommunistinen Puolue, SKP, vuokrasi alueen Neuvostoliitolta ja huvilaelämä Kruunuvuoressa jatkui, tosin uusien asukkaiden siivittämänä. Saksalaiset ja heidän isännöimät asukkaat poistuivat maasta ja alueelle tulivat uudet, SKP:n alaiset asukkaat.

.

Rappeutuminen alkoi jo 1950-luvulla

Kruunuvuoren huvila-alueen historian ehkä merkittävin tapahtuma osui vuoteen 1955. Tuolloin liikemies Aarne J. Aarnio osti alueen, tarkoituksenaan muuttaa alue tuhansien asukkaiden asuinalueeksi. Kauppakirjan allekirjoitus oli samalla ennakoiva kuolinisku paratiisinomaiselle huvilayhdyskunnalle. Aarnion kiinnostus oli asuinalueen rakennuttamisessa, ei huvila-alueessa eikä sen ylläpidossa. Eikä varsinkaan sen kehittämisessä. Vuoden 1955 jälkeen Kruunuvuori alkoi elää omillaan, oman onnensa nojassa.., tunnetuin seurauksin. Huviloissa ja mökeissä oli toki asukkaita ja alue oli vireä ja toimelias vielä pitkäänkin, mutta yleinen epävarmuus oli koko ajan ilmassa ja se alkoi näkyä myös huviloiden ylläpidossa. Kuin varkain, salakavala unohdus alkoi vallata alueelta omaa tilaansa.

Asuinalueen rakentamisen esteenä on ollut kaavoitus, jonka muutos olisi ollut edellytys alueen rakentamiselle. Aarnio on yrittänyt saada aluetta kaavoitettua ja sitä kautta rakennuslupaa 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla ja viimein vielä vuonna 1998 – turhaan. Kaikki nämä takaiskut ovat olleet bensaa alueen ränsistymisen liekkeihin. Kun omistajaa ei ole kiinnostanut alueen hoito ja ylläpito, seuraukset ovat vääjäämättömät. Joidenkin asukkaiden kertomusten mukaan rappeutumisen merkkejä oli nähtävissä jo 70-luvulla.

Niinhän siinä käy; remonttien ja korjausten laiminlyönti yhdessä luonnonvoimien kanssa ottaa taloista melko pian vahvan niskalenkin. Paluuta ei enää ollut…

Kruunuvuoren huviloista kuitenkin kaksi on vielä aktiivisessa käytössä ja loput ovat joko puoliksi tai  kokonaan luhistuneet – tai hyvin lähellä sitä. Muutama talo on vielä kokonaan pystyssä ja pikaisilla toimilla vielä pelastettavissa, tämän on museovirastokin kartoituksissaan todennut. Tulipalot (=tuhopoltot) ovat ottaneet myös omansa, muutama huvila on kadonnut savuna ilmaan ja jättänyt jälkeensä vain savupiipun ja hiiltyneitä hetekoita.

.

Fiiliksiä Kruunuvuorella kulkiessa

Kruunuvuori on todellakin paikka, jota on mahdoton kuvailla. Se pitää nähdä ja kokea. Metsittyneen alueen keskellä vieläkin uhoavasti seisovat, puoliksi romahtaneet vanhat huvilat herättävät vahvan hämmennyksen tunteen. Alue on joskus ollut jotain todella hienoa ja “herraskaista” ja nyt pelkkä lahoava muisto entisistä loiston päivistään. Miksi omistajaa ole kiinnostanut näin upean ja merkittävän alueen ylläpito ja hoitaminen?

Nippu suuria kysymyksiä vailla suuria vastauksia. Urban exploraattorin näkökulmasta katsottuna Kruunuvuoren historia poikkeaa yhdessä mielessä esimerkiksi “tavallisiin” autiotaloihin verrattuna: Kruunuvuoren historia ja ennen kaikkea rappeutumisen ja hylkäämisen syyt tiedetään. Moni tavallinen autiotalo herättää juuri tuon kysymyksen “miksi tämä on hylätty?”. Kruunuvuoressa tuo vastaus tiedetään. Kaavoitus ja rakennusluvat. Tässäkin asiassa päästää sinne sylttytehtaalle eli tehottomaan päätöksentekoon ja byrokratiaan. Voi voi… Tosin jos päätöksenteko olisi ollut toisenlaista: nopeaa ja lähtökohdiltaan erilaista, nämä huvilat olisi jyrätty hakkeeksi jo vuosikymmeniä sitten. Nyt ne saavat rauhassa lahota yhden aikakauden hautakivenä.

Kruunuvuori on samanaikaisesti jylhä, kaunis ja surullinen muistomerkki entisajan herrasväen huvilakulttuurista, uskomattoman välinpitämättömästä omaisuudenhoidosta sekä kunnallisesta päätöksenteosta.

Kruunuvuoren viimeinen luku on kuitenkin vielä kirjoittamatta: jotainhan sille alueelle vielä tulee  tapahtumaan…
Hieman lisää asiasta ja muutama bonus-kuva: Ruosteisen Kruunuvuori-blogikirjoituksessa »

Lähteet:
* Minna Torppa & Aurora Reinhard: Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina
Helsingin kaupunginmuseo. ISBN 978-952-223-413-1, sidottu, 158 sivua.
* Satunnaiset blogit, lehtiartikkelit ja uutiset
* Omat fiilikset ja oma kamera

Kruunuvuori-kuvagalleria

Kuvattu kesäkuussa ja lokakuussa 2010. Pahoittelut kuvien hieman epäloogisesta järjestyksestä; WordPress säätää ihan omiaan…

.

.

Katso myös nämä Ruosteinen.com’in Kruunuvuori-aiheet:

.

Talvinen Kruunuvuori -blogikirjoitus
Blogikirjoitus Kruunuvuori-vierailulta marraskuussa 2010

Viikon kuva – huone Kruunuvuoressa -blogikirjoitus
Valittu kuva Kruunuvuoresta lokakuulta 2010

Lokakuinen Kruunuvuori -blogikirjoitus
Vierailu Kruunuvuoressa lokakuussa 2010

.

.