Sijainti: Vantaa
Status:
hylätty
Kuvattu:
marraskuu 2011

Vantaalla, Sotungin ja Hakunilan rajamailla ohikulkijaa – tai urban exploration -bongaajaa – odottaa melko vaikuttava paikka. Sotungintieltä ylös mäkeä kohti katsoessa katse nauliintuu hämmästyttävään näkyyn. Kuin kreikkalainen kukkula rosoisine raunioineen. Tämä on vaan hieman köyhempi versio, pylväitäkin on pystyssä vain yhden katoksen verran. Mutta silti, näky on hämmentävä. Tällaista ei odottaisi kohtaavansa vantaalaisessa lähiössä. No, Sotungista ei ehkä kehtaa enää lähiönä puhua, Sotunki alkaa olla jo maaseutua. Kyseessä on muinaisen Nissaksen kartanon rauniot, joista jäljellä on valitettavasti enää tuo yksi pylväikkö, pylväikön katto sekä koko rakennuksen kivijalka muutamine portaineen ja kellarisokkeloineen. Lisäksi rinteessä on jäljellä jonkin verran kivimuuria. Kaikesta näkee, että paikalla on komeillut todellinen kartanohelmi. Kartano rakennettiin 1912-1913, mutta se tuhoutui tulipalossa 1935. Tämän jälkeen Nissaksen kartano on ollut pelkkiä hitaasti vehreytyviä raunioita.

Kreikkalaistyylinen, paviljonkimainen pylväikkö on upea ilmestys, raunionakin. Se on rapistunut arvokkaasti. Etuseinän graffiti kertoo, että ei kuitenkaan aivan oman onnensa nojassa. Paikka on suosittu hengailumesta, siitä kertoo rikospaikalta havaitut oluttölkit ja muu asiaan kuuluva todistusaineisto tyhjine perunalastupusseineen, tupakka-askeineen jne.

Nissaksen kartanon rauniot ja sen alue on asemakaavalla suojeltu kulttuuriympäristö. Nissaksen kartanon on suunnitellut arkkitehti Waldemar Aspelin. Aspelinin muita tunnettuja töitä ovat mm. Fiskarsin ruukin viljamakasiini, Fazerin entinen makeistehdas – Tehtaankatu (Hki), Aulangon graniittinen näkötorni, Pauligin entinen toimitalo – Satamakatu 11 (Hki)…. Kartano on rakennettu vuosina 1912-13, mutta se paloi vuonna 1935. Tämän jälkeen kartanon rauniot ovat saaneet elää oman onnensa nojassa. Kartanon raunioille ja sen alueelle on suunniteltu perinpohjainen kunnostus, jonka piti toteutua jo tänä vuonna, mutta ainakaan marraskuussa paikalla ei ole vielä tapahtunut mitään.

Paikan vieressä on niin ikään kiintoisa Nissbackan kartano, jonka pihamaalla ja puutarhassa komeilee taiteilija Laila Pullisen (s. 1933 Terijoki, oik. nimeltään Ramsay) veistoksia.

Nissaksen kartanon rauniot - kuin kreikkalainen kukkula Kuin kreikkalainen kukkula. Onko täällä asunut viisaus ja sivistys? Kyllä varmasti.

Nissaksen kartano - kuuraa, huurretta, kaunis pakkaspäivä Kuvauspäivä (20.11.2011) – oli mitä kaunein syksyinen pakkaspäivä.

Nissaksen kartano - kreikkalaisen pylväikön katto ”Kreikkalaisen pylväikön” karusti, mutta kauniisti rapistunut katto.

Nissaksen kartano - koristeellinen pylväs Todella komiat pylväät, yksityiskohtiin on satsattu.

Nissaksen kartano - kuuraa, huurretta, kaunis pakkanen

Huurre ja kasvillisuus koristelee somasti kivijalan.

Nissaksen kartanon kivijalkaa Kivijalkaa.

Nissaksen kartano - kuuraa, huurretta ja kaunis syksyinen pakkaspäivä Kuuraa.., kaunis syksyinen pakkaspäivä.

Nissaksen kartano - kelo ja raunio Kelo ja raunio.

Nissaksen kartano - risukkoa ja raunioita Risukkoa ja raunioita.

Nissaksen kartano - vanha ja uusi kohtaavat Nissaksen kartano – vanha ja uusi kohtaavat.

Yleisnäkymä Nissaksen kartanon raunioista

Yleisnäkymää, taustalla Viikinkipolun rivitaloja.

Goodbye Nissaksen kartanon rauniot tällä kertaa.

Poistuminen. Goodbye Nissaksen kartanon rauniot.