Keskiviikon 6.10.2010 Helsingin Sanomissa (kaupunki A 16) oli mielenkiintoinen juttu Kulosaaressa sijaitsevasta, yli 100-vuotiaasta Villa Sulinista, joka on ”homehtunut paikalleen”. Yksityisomistuksessa ollut huvila sai viimeisen tuomionsa omistajansa toimesta; talon kunnostaminen olisi lopulta tullut kohtuuttoman kalliiksi.

Villa Sulin, Hesarissa 6.10.2010

Villa Sulin Hesarissa

En ollut noteerannut Villa Sulinia lainkaan – kuten ei varmaan moni muukaan – ennen tätä lehtijuttua. Talon sijainti pienellä ja sivukujamaisella Bertel Jungin tiellä ei satu kovinkaan monen ohikulkijan reitille. Villa Sulin ei ollut ns. ”turistikohde”, suuren yleisön tuntema mielipiteitä herättävä suojelukohde. Eikä muutenkaan suojelukohde ollenkaan, vaikka sellaiseksi sitä on joskus aiheesta yritetty saadakin.

Luettuani Hesarin jutun päätin seuraavana päivänä pyyhkäistä kameran kanssa paikalle fiilistelemään ja tekemään mahtavaa kuvasettiä ”yllätystalosta”, joka äkkiarvaamatta on pongahtanut kaikkien tietoisuuteen. Ja paikan päälle pyyhkäisinkin intopiukkana ja jollain hieman valmiiksi pettyneenä, muistellessani Hesarin jutussa mainittavan purkamisen käynnistyvän ”tällä viikolla”. Ja niinhän se sitten meni. Kun pääsin paikalle, saatoin Villa Sulinin olevan vain kasa pinossa ja poikittain olevia hirsiä, kasan kruununa kaivinkone. ÄGH :(. Kuvaamaan en viitsinyt mennä kun hirsiläjän päällä huhki pari miestä keräämässä hirsiä talteen.

Tuollainen harmittaa – isolla rahalla! Sääli, että tuollaisia, uniikkeja helmiä, päästetään niin huonoon kuntoon, että lopulta tuossa tilanteessa ainoa oikeasti järkevä ratkaisu on talon purkaminen. Omaisuudenhoito on taito-, tunne-  ja rakkauslaji. Tällaisissa tapauksissa omaisuus ei ole pelkästään taloudellista. Kulttuurihistoriallista arvoa on vaikea mitata rahassa, se on tunne- ja rakkausasia.

Alla Google Mapsin dokumentoima Villa Sulin.

– Ruosteinen –


Näytä suurempi kartta