Sijainti: Helsinki, Laajasalo
Status: hylätty – kahta mökkiä lukuunottamatta
Kuvattu:
marraskuu 2011

Kruunuvuoren syksyinen statustsekkaus

Kiitos ja anteeksi tämä päättymätön Kruunuvuori-tykitys. Tämä ei ole Ruosteisen ensimmäinen Kruunuvuori-kirjoitus eikä -sivu. Eikä myöskään jää viimeiseksi. Taisi olla vasta vuoden 2011 toinen vierailu Kruunuvuoressa. Täällä tuli muuten käytyä melko tarkalleen vuosi sitten. Tuolloin paikassa oli hieman erinäköinen fiilis. Ehkä ajankohdasta johtuen (isänpäivä) tällä kertaa paikka oli erityisen hiljainen, vain kaksi seuruetta tuli kohdattua. Sehän sopii minulle sillä yleensä tuolla on porukkaa kuin Tapparan maalilla. Harmaa syksyinen sunnuntai ja hiljainen Kruunuvuori on erinomainen yhdistelmä. No, oli minulla seuraakin; muuan toimittaja ja valokuvaaja…

Kovin paljoa ei muutoksia tullut havaittua sitten viime käynnin. Esimerkiksi Villa Kissingen katto ei ole mainittavasti lisää kallistunut. Jos se tuosta voi enää lisää kallistuakaan ennen lopullista romahdusta..? Jotain kuitenkin aina muuttuu: Willa Walhelm tuntuu olevan suosittu talo, ainakin sisällä jatkuvasti muotoaan muuttavien ”taiteellisten asetelmien” perusteella. Näin tälläkin kertaa. Lisäksi huvila-alueen kaakkoisnurkassa oleva hirsitalo Villa Kronberg näyttää luhistuneen entisestään ja muistuttaakin enemmän oikean elämän korttitaloa kuin entisajan hienoa huvilaa. Taloksi sitä ei enää voi kutsua, vain sekainen läjä hirsiä.

Jokainen Kruunuvuori-käynti tuo kuitenkin aina jotain uutta. Tällä kertaa tuli kameralla bongattua (itselleni) ennen kuvaamaton kohde: huvila-alueen entinen kanala. Tuo pieni sympaattinen tönö on aiemmin ollut tiiviisti vaneroituna, mutta nyt sai ikkunasta ”otettua heittolaukauksen”. Näin tällä kertaa. Enjoy!

Lisää Kruunuvuori-kuvia ja tekstiä löydät täältä »

Kruunuvuori - Kruunuvuorenlampi itäranta

Kruunuvuorenlampi on rauhoittava näky, jonka jokainen tänne tuleva ensimmäiseksi kohtaa.

Kruunuvuori - Villa Walhelmin postmoderni vaihtuva näyttely

Kruunuvuori - Villa Walhelmin postmoderni vaihtuva näyttely

Kruunuvuori - Villa Walhelm - kengät ikkunassa

Jostain syystä jokaisessa Kruunuvuoren huvilassa on kenkiä.

Kruunuvuori - Villa Walhelm - ikkuna pohjoiseen, horisontissa Herttoniemenranta

"Ikkuna pohjoiseen, maalit tuoreet ja hilseilleet" (Kolmas Nainen: Vanha, mennyt ja entinen)

Kruunuvuori - kanala

Entinen kanala. Ilmeisesti vanhan käyttötarkoituksen mukaan ikkuna-aukot lattianrajassa.

Kruunuvuori - heittolaukaus kanalaan

Kanala II

Kruunuvuori - puutarhurin huvilan sammaloitunut katto

Puutarhurin huvilan katto hehkuu vihreänä.

Kruunuvuori - puutarhurin huvilan veranta

Puutarhurin huvilan veranta on ilmastoitu.

Kruunuvuori - Villa Kissinge luhistuu

Villa Kissinge on saanut nurkkaansa uuden graffitin: "The rich arse hole inn"

Kruunuvuori - Kruunuvuorenlampi pohjoisrannalla

Melkein tekisi mieli sanoa, että "tämä on kuvattu Kainuussa"

Kruunuvuori - Kruunuvuorenlampi länsiranta

Kruunuvuorenlampi länsirannalta, pyykkikodalta kuvattuna

Kruunuvuori - Lilla Kronberg - caution keep out

Joku on hassutellut Lilla Kronbergillä.

Kruunuvuori - Lilla Kronbergin puutarharyhmä

Tässä hengailupaikassa saattaa vieläkin aistia hienon sherryn tuoksahduksen... Taustalla Helsingin keskusta.

Kruunuvuori - Lilla Kronbergin puutarharyhmän kaide

Puutarharyhmän ruosteinen kaide

.

Katso myös muut Kruunuvuori-artikkelit »

.

.